koira opiskelee

Kirjavinkkejä koiran omistajille ja omasta koirasta haaveileville

Oman pennun odottaminen on jännittävää aikaa. Kannattaa käyttää odotusaika hyvin hyödykseen ja lukea laadukkaita koiran koulutus ja koiran hoito – kirjoja. Tähän artikkeliin on listattu parhaat koirakirjavinkit.

Listalta löytyy myös erinomaisia kirjavinkkejä jo pidempään koiria omistaneille ja aktiivisille koiraharrastajille, siis jokaiselle jotakin. Listaa päivitetään aina, kun vastaan tulee suosittelemisen arvoinen kirja tai uusi mielenkiintoinen kirja julkaistaan.

Artikkelin kirjavinkit ovat jaoteltu eri aihepiireittäin. Artikkelin sisältö on seuraava:

  1. Koiranpennun kasvatus ja koiranhoito aiheiset kirjat
  2. Koiran aktivointi ja koulutuskirjat
  3. Koiran ruokinta
  4. Muut koira-aiheiset kirjat
  5. Erilaiset kirjapalvelut

Koiranpennun kasvatus ja koiranhoito aiheiset kirjat

Esittelyssä parhaat koiranpennun hoito ja kasvatuskirjat, sekä koiranpennun koulutus -kirjat. Näihin kirjoihin on hyvä tutustua ensimmäisen kerran jo siinä vaiheessa, kun oma koiranpentu on vasta haaveissa. Kirjoihin on hyvä palata pennun muutettua kotiin sekä myöhemmin pennun kasvaessa ja kehittyessä kohti aikuisuutta.

Pennun kasvatus – pennusta kunnon koiraksi

Pennun kasvatus -kirja on kotimainen, erittäin kattava ja hyvin koottu perusteos kaikille koiranpennun uusille omistajille. Kirja sopii erityisesti ensimmäistä koiraa hankkiville, mutta myös kokeneemmille koiraharrastajille, joiden kotiin on pitkästä aikaa tassuttelemassa koiranpentu. Kirjailija Tuire Kaimio on tunnettu eläintenkouluttaja ja taitotemppujen opettaja. Katso lisätietoja tästä.

Koiranpentu muuttaa lapsiperheeseen

Koiranpennun muutto kotiin osaksi perhettä on iso juttu niin aikuisille, kuin lapsille. Pentua on yleensä toivottu ja harkittu jo pitkään. Lasten kanssa on hyvä käydä koiran käyttäytymiseen ja hoitoon liittyvät perusasiat läpi hyvissä ajoin jo ennen pennun kotiutumista.

Lapsille suunnatusta Oman koiran hoito-opas -kirjasta on hyvä opiskella koiran hoitoon liittyviä asioita. Kirja esittää tärkeimmät koiran hoitotoimenpiteet, sekä koulutusvinkkejä selkein kuvin ja tekstein. Tutustu kirjaan tästä.

Koirakoulu pennuille ja aloittelijoille

Salme Mujusen kirjoittama Koirakoulu 1 -kirja sopii erityisesti aloitteleville koiraharrastajille. Kirjan avulla saa opetettua koiralle vankan ja kestävän koulutuspohjan. Kirjassa keskitytään yleisiin tottelevaisuusliikkeisiin, jotka toimivat perustana myös rally-toko liikkeisiin. Kirjailija Salme Mujunen on tottelevaisuuskokeiden ylituomari. 

Kirja sopii kaikille ja on erittäin suositeltava etenkin ensimmäisen pennun omistajille. Tämän kirjan avulla pennusta kasvaa kelpo koirakansalainen, joka käyttäytyy hyvin niin kotona kuin julkisilla paikoilla ja muiden koirien läheisyydessä. Tutustu kirjaan tästä.

Pennusta kisavalmiiksi – Yhdessä kohti kisakenttiä ja lenkkipolkuja

mittelspitz kirja

Älä anna kirjan nimen hämätä! Tämä kirja sisältää erinomaisia koiran koulutusvinkkejä ihan kaikille pennun omistajille, välttämättä ei tarvitse olla harrastustavoitteita. Pennusta kisavalmiiksi – Yhdessä kohti kisakenttiä ja lenkkipolkuja -kirjan on kirjoittanut mittelspitz-kasvattaja Riikka Pulliainen.

Kirja kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa/kuuntelemassa. Suosittelen kaikkia pennun omistajia tai omasta koirasta haaveilevia tutustumaan tähän kirjaan. Tutustu kirjaan.

Koiran aktivointi ja koulutus

Alta löydät erinomaiset koiran aktivointi ja koiran koulutus aiheiset kirjat. Nämä kirjat sopivat hyvin sekä koiranpennun että aikuisen koiran omistajalle.

Koiratemppukirja

koiratemput

Koiratemput – kirja on julkaistu kesällä 2021. Tämä on kaikista laajin koiratemppukirja, joka sisältää paljon havainnollistavia kuvia temppujen eri suorittamisvaiheista. Kirjasta löytyy laaja valikoima temppuja ihan jokaiselle koiralle ja taitotasolle. Temppujen opettelu vahvistaa koiran ja ihmisen välistä sidettä. Lisäksi temppujen opettelu on äärimmäisen hauskaa! Tutustu kirjaan tästä.

Koiran virikkeistäminen – Miten virikkeistän syömisen avulla?

koiran virikkeistäminen

Mitkä asiat saa koiran onnelliseksi? Miten saa edistettyä koiran hyvinvointia järjestämällä sille helppoa lajiominaista tekemistä? Koiran Virikkeistäminen-kirja antaa sanoin ja kuvin paljon vinkkejä kaikille koiranomistajille. Ehdottomasti lukusuositus tälle kirjalle. Koiran virikkeistäminen on tärkeää ihan jokaikiselle koiralle. Tutustu joka koiran virikkeistämiskirjaan tästä.

Onnistu koirasi koulutuksessa

Perustaidot kuuluu opettaa jokaiselle koiralle. Kirjassa Onnistu koirasi koulutuksessa luodaan hyvä koulutusperusta koiralle neljän tärkeän perustaidon kautta, jotka ovat lähellä pysyminen ja kontakti, luopuminen, paikalle rauhoittuminen ja kohdekoulutus. Kirjan ovat kirjoittaneet eläinkoulutusalan ammattilaiset Päivi Romppainen ja Tommy Wirén. Katso lisätietoja.

Koiran ruokinta

Kotimaiset koiran ruokinta aiheiset kirjat tarjoavat kattavaa lisätietoa koiran ruokintaan liittyen. Kirjoissa on ruokinnan lisäksi kerrottu perustietoa ruoan käsittelystä, sekä ruokakuppien ja erilaisten pintojen puhtauteen liittyvistä hygienia asioista, jotka on syytä ottaa huomioon erityisen tarkkaan lapsiperheissä.

Koiran ruokinta-kirja

Kotimainen Koiran ruokinta-kirja on julkaistu vuonna 2021. Se on kattava koiran ruokinnan ja ruokavalion perusteos sekä oppikirja. Kirjassa käsitellään muun muassa koiran ravinnontarve ravintoaineittain, koiran ruoansulatuselimistö ja sen toiminta sekä ruokinta normaalitilanteessa ja koiran sairaustiloissa. Tutustu kirjaan tästä.

Koiran ruokinta ja hoito

Koiran ruokinta ja hoito -kirja on erinomainen perusteos erityisesti ensimmäisen koiran omistajille ja omasta ensimmäisestä koirasta vielä haaveileville. Kirja antaa hyvin käytännönläheistä tietoa eri käyttötarkoituksessa ja elämänvaiheessa olevien koirien ravinnontarpeesta ja ruokinnasta. Tämän lisäksi kirjassa on kerrottu perustiedot koiran terveydenhuollosta, kuten rokotuksista, loishäädöstä ja hygieniasta, koirien terveysongelmista ja niiden hoidosta sekä lisääntymisestä ja koiran jalostuksesta.

Koiran ruokinta ja hoito-kirja auttaa lisäksi valitsemaan perheeseen parhaiten sopivan koirarodun ja pennun, ja lisäksi siitä saa tietoa koiran hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Kirjan tutkimustieto on koottu niin kotimaasta kuin ulkomailta ja siihen on kerätty parhaita käytäntöjä suomalaisilta koira-alan asiantuntijoilta. Tutustu teokseen.

Muut koira-aiheiset kirjat

Koirat ovat olleet ihmisten parhaita ystäviä jo tuhansien vuosien ajan. Koirista löytyy paljon erilaisia mielenkiintoisia kirjoja. Tässä pari hyvää lukusuositusta, jotka kannattaa lisätä omalle kirjojen lukulistalle.

Koirien maailmanhistoria

koirien-maailmanhistoria

Miksi monien uskontojen piirissä on suhtauduttu koiriin väheksyvästi? Miten koirat osoittautuivat elintärkeiksi maailmansodissa? Kuinka moni tähtikuvio on nimetty koiran mukaan? Mitä tekivät parantajakoirat?

Koirien maailmanhistoria-kirja on julkaistu lokakuussa 2020. Teos kertoo mielenkiintoisen tarinan koiran ja ihmisen pitkästä yhteisestä menneisyydestä. Kirjassa esitellään myös monia kuuluisia koiria, kuten Isaac Newtonin painovoimateorian polttanut Diamond ja avaruuden valloittanut Laika. Mielenkiintoista lukemista!

Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus

Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus -kirja sopii niin ensimmäistä omaa koiraa hankkivalle, kuin myös kokeneemmalle koiran omistajalle. Kirja auttaa jokaista ymmärtämään koiria paremmin. Suosittelen kaikkia tutustumaan tähän teokseen. Kirja on saatavilla sekä e-kirjana, että äänikirjana.

Kirjailija Katriina Tiira (biologi, FT) on tutkinut eläinten käyttäytymistä yli 20 vuoden ajan. Hän on julkaissut aiheesta kymmeniä tieteellisiä artikkeleita ja on suosittu luennoitsija. Vuonna 2016 Katriina perusti smartDOG Oy:n, joka tekee ensimmäisenä maailmassa koirien kognitiivisten ominaisuuksien testausta. Katso lisätietoja tästä.

Koiraharrastukset

Koiraharrastuslajeista on kirjoitettu useita erilaisia kirjoja, jotka esittelevät koiraharrastuslajia tai opastavat lajin harrastamisessa. Suosittelen tutustumaan aluksi sivuston yläpalkin Esittelyt > Koiraharrastukset kohdasta löytyviin erilaisten koiraharrastusten lajiesittelyihin. Sieltä löytyy kattavat lajiesittelyartikkelit agility, flyball, koiranäyttely ja match show, mejä, nosework, rally-toko sekä toko koiraharrastuslajeista. Jokaisesta artikkelista löytyy juuri sen koiraharrastuslajin parhaat kirjavinkit lisätiedon löytymisen helpottamiseksi.

Erilaiset kirjapalvelut

Nykyään on saatavilla useita erilaisia kirjapalveluita, jotka ovat yleensä kätevästi kuukausimaksullisia. Nämä ovat erinomainen vaihtoehto tavallisille kirjoille, koska näin kirjoja voi kuunnella tai lukea missä vain ja milloin tahansa. Tutustu eri palveluiden koirakirjatarjontaan.

BookBeat

BookBeat on tällä hetkellä suosituin äänikirjapalvelu Suomessa. Tarjonnasta löytyy paljon erilaisia koira-aiheisia kirjoja.

Erityisesti tutustumisen arvoinen on Sujuvaa koira-arkea kirja, joka on lempeän luja koiran tapakasvatusopas. Kirja pureutuu koiran määrätietoiseen ja reiluun tapakasvatukseen. Huolellinen kasvatus on myös jokaisen koiran etu: koiran on turvallista ja helppoa elää, kun se tietää ja taitaa kodin säännöt. Kirja on julkaistu keväällä 2022. Kokeile palvelua maksutta.

Storytel

Storytelin kuukausimaksulla voi kuunnella ja lukea rajattoman määrän palvelussa olevia kirjoja. Katso palvelun koirakirja tarjonta tästä.