rallytoko

Rallytoko / Rallylydnad

Rally-toko on iloista ja hauskaa yhdessä tekemistä koiran kanssa. Se sopii ihan kaikille koirille ja ihmisille, ikään tai kokoon katsomatta. Lajia voi harrastaa myös pyörätuolilla liikkuen. Rally-toko harjoittelussa ja kilpailussa on tärkeintä iloinen koiran ja omistajan välinen yhteistyö ja kontakti. Rallyliikkeet suoritetaan hymyssä suin ja häntä innosta heiluen. Koiraa saa kehua ja kannustaa koko suorituksen ajan ja se on myös suositeltavaa.

Tutustu tähän mahtavaan ja kaikille sopivaan koiraharrastuslajiin! Artikkelin lopusta löydät rally-toko kyltit ja ratoja. Rally-toko on helpointa aloittaa oman alueen koirankoulutustunnille osallistuen tai itsenäisesti kotona kirjan ja treenivideoiden avulla. Katso kirjasuositukset ja treenivinkit artikkelin lopusta.

Mitä on rally-toko?

Rally-toko on ihan jokaiselle sopiva, iloinen ja kannustava koiraharrastus. Laji kehitettiin Yhdysvalloissa 2000-luvun alkupuolella. Suomessa rally-tokosta tuli virallinen laji 1.5.2014. Virallisia kilpailuja käydään pohjoismaissa myös Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Rally-tokossa yhdistyy elementtejä tokosta, agilitystä ja koiratanssista.

Laji on kehitetty aivan tavallisia koiranomistajia ajatellen. Rally-toko harjoittelu tähtää ensisijaisesti koiran ja ohjaajan iloiseen yhteistyöhön. Koiraa saa kehua ja kannustaa myös kilpailutilanteessa. Rally-tokossa tärkeintä on iloinen yhdessä tekeminen. Alunperin laji on kehitetty ajatuksena saada aikaan koiria, jotka on koulutettu käyttäytymään hyvin kotona, yleisillä paikoilla sekä muiden koirien läheisyydessä.

Rally-tokossa ei siis ole tärkeää seuraamisen pilkuntarkka paikka tai asennon millintarkka suoruus, vaan tärkeintä on koiran ja ohjaajan välinen iloinen yhteistyö. Koiraa saa ohjata sekä suullisin käskyin että käsimerkein ja kannustaa sekä kehua koko suorituksen ajan.

Rally-tokossa suoritetaan rata, joka koostuu erilaisista tehtäväkylteistä. Rally-toko kyltit on asetettu radalle 3-5 metrin välein ja niitä on radalla yhteensä 10–20 kpl. Koira ja ohjaaja, eli koirakko etenevät radalla iloisessa perusseuraamisessa hymyillen ja häntä heiluen, sekä suorittavat kullakin kyltillä siinä määrätyn tehtävän. Rally-toko kyltit ovat esimerkiksi erilaisia suunnan- ja vauhdin muutoksia, pujottelua, pyörähdyksiä, peruuttamista, puolenvaihtoja, erilaisia asentoja, sekä niiden vaihtoja. Rally-toko ratoja on erilaisia. Siellä voi olla myös hyppy tai putki suoritettavana sekä nami- tai leluhoukutus, joka pitää malttaa ohittaa houkutukseen lankeamatta. Alokasluokassa on helppoja rally-toko ratoja ja vähitellen niiden pituus ja liikkeiden vaativuus kasvavat luokasta toiseen siirryttäessä.

Miten rally-tokossa kilpaillaan?

Rally-tokossa on neljä eri tasoluokkaa: alokas- (ALO), avoin- (AVO), voittaja- (VOI) ja mestariluokka (MES). Alokasluokka suoritetaan hihnassa ja muissa luokissa koira suorittaa radan vapaana. Kilpailuissa suoritetaan tuomarin suunnittelema rata, joka koostuu erilaisista tehtäväkylteistä. Kylttejä on radalla 10–20 kappaletta. Radan pituus ja liikkeiden vaativuus kasvavat luokasta toiseen siirryttäessä. Alokasluokan rata on helppo ja siihen voi osallistua jokainen hyvin matalalla kynnyksellä. Kilpailurata on tuomarin suunnittelema kokonaisuus ja tämän vuoksi aina erilainen.

Koirakolla on radalle lähtiessään täydet 100 pistettä, ja pistevähennyksiä tehdään väärin suoritetuista liikkeistä ja tasoluokasta riippuen myös esimerkiksi taluttimen kiristymisestä, liiallisesta liikkeen vinoudesta, haluttomuudesta ja hitaudesta, nuuskuttelusta, kyltteihin tai houkutukseen koskemisesta tai liian kovasta komentamisesta. Alokasluokassa on tärkeää ettei talutin kiristy. Taluttimen pitäisi hymyillä, eli olla kiristymättä koko suorituksen ajan.

Suoritus on hyväksytty, kun vähennysten jälkeen jää yli 70 pistettä. Paras tulos on täydet 100 pistettä. Kolmella hyväksytyllä suorituksella koirakko siirtyy seuraavaan tasoluokkaan ja saa samalla koulutustunnuksen RTK1-4. Kaikissa tasoluokissa on koiran kehuminen sallittua ja jopa toivottavaa koko suorituksen ajan!

Rally-tokovalion arvon saavuttaminen

Koiralle, joka on saavuttanut kolme vähintään 95 pisteen tulosta kahdelta eri tuomarilta rally-tokon mestariluokassa, ja on yli 15 kk ikäisenä saavuttanut näyttelytuloksen vähintään laatumaininnalla ”hyvä”, voidaan anoa Kennelliiton rally-tokovalion (RTVA) arvoa.

Kenelle rally-toko sopii?

pentu

Rally-tokoa voi harrastaa ihan kaikenikäiset ja kaikenkokoiset koirat sekä ihmiset. Laji sopii hyvin myös pyörätuolilla liikkuvalle ja kilpailuun voi myös osallistua pyörätuolilla. Rally-toko on alunperin kehitetty ensisijaisesti ihan tavallisille koiranomistajille. Lajia kehitettäessä otettiin tavoitteeksi saada aikaan koiria, jotka on koulutettu käyttäytymään hyvin niin kotona, julkisilla paikoilla, kuin muiden koirien läheisyydessä.

Rally-toko alokasluokan rata on hyvin helppo. Kynnys lähteä kisoihin on tarkoituksella tehty mahdollisimman matalaksi. Haastetaso kasvaa erityisesti voittaja- ja mestariluokissa ja näissä ylemmissä luokissa riittää haastetta myös tavoitteellisemmille ohjaajille ja kouluttajille. Rally-toko sopii siis aivan kaikille.

Laji tarjoaa hauskan tavan parantaa koiran ja ohjaajan yhteistyötä sekä kontaktia. Koira nauttii, kun se saa aktivointia ja opetella temppuja iloisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Rally-toko koulutuksia ja -kursseja järjestetään paljon ympäri Suomen. Sitä on kuitenkin helppo harjoitella myös itsekseen kotona tai lenkkien ohessa.

Rally-tokon harrastaminen tarjoaa monia etuja niin koiralle kuin ohjaajalle. Agility- ja tokokoirille se tarjoaa hyvää fysiikkatreeniä etenkin ylemmissä tasoluokissa, missä tehdään pyörähdyksiä eri suuntiin, harjoitellaan takapään käyttöä, peruutusta ja seuraamista myös oikealla puolella. Eläköityvien koirien vanhuuspäivien iloksi se on myös mitä mainiointa aktivointia. Iloinen ja turvallinen yhdessä tekeminen kuuluu kaikille.

Miten rally-tokoharrastus aloitetaan?

Harrastuksen voi aloittaa kuka tahansa ja missä tahansa. Artikkelin lopusta löydät rally-toko kyltit ja ohjeet liikkeiden suoritukseen, sekä parhaat kirjasuositukset itsenäiseen opiskeluun. Yleensä parhaiten lajiin tutustuu osallistumalla oman alueen koiraharrastusseuran tai koirakoulun tunnille. Rally-tokoa voi kuitenkin opiskella ja harrastaa helposti myös kotona tai lenkkipoluilla.

Rally-toko kyltit

Alla on esitetty videon ja kuvien avulla rally-toko kyltit jokaiselle tasoluokalle. Rally-toko kyltit ja kylttiselosteet voi myös tulostaa pdf-tiedostosta.

Voittaja – ja mestariluokassa nostetaan haastetasoa ja osa rally-tokotehtävistä voidaan suorittaa koiran seuratessa oikealla puolella ohjaajaa. Lisäksi osa tehtävistä on vauhdinmuutostehtäviä tai pysäyttäviä tehtäviä. Huomaa jokaisen kyltin vieressä oleva tähti- tai kirjainmerkintä. Tässä selitteet merkinnöille:

* Tehtävää voidaan käyttää voittajaluokassa koiran seuratessa ohjaajan oikealla puolella.

** Tehtävää voidaan käyttää mestariluokassa koiran seuratessa ohjaajan oikealla puolella.

V Vauhdinmuutostehtävä

P Pysäyttävä tehtävä

Alokasluokka

Tulostettavat kyltit (PDF)
Tulostettavat kylttiselosteet (PDF)

1Ratasuoritus alkaa lähtötehtävältä. Ohjaaja seisoo suoritusalueella, koira istuu ohjaajan vasemmalla sivulla. Tuomari antaa lähtöluvan ohjaajan vastattua myöntävästi ”valmis”-kysymykseen. Ajanotto käynnistyy, kun koira tai ohjaaja ohittaa lähtötehtävän.
AVO-MES: Koira irrotetaan hihnasta ennen lähtölupaa.
2
*
**
Koirakko päättää ratasuorituksen kulkemalla maalitehtävän ohi edellisen tehtävän määräämällä vauhdilla ja seuraamispuolella. Ajanotto ja ratasuoritus loppuvat, kun koirakko on ohittanut maalitehtävän.
AVO-MES: Koira kytketään välittömästi maalitehtävän jälkeen.
3
*
**

Koirakko tekee yhdenaikaisesti 90 asteen tiiviin käännöksen oikealle
rintamasuuntansa säilyttäen.

ALO-MES: Tehtävää voidaan käyttää vauhdinmuutostehtävän jälkeen.
4
*
**
Koirakko tekee yhdenaikaisesti 90 asteen tiiviin käännöksen vasemmalle rintamasuuntansa säilyttäen.

ALO-MES: Tehtävää voidaan käyttää vauhdinmuutostehtävän jälkeen.
5
**
Koirakko tekee yhdenaikaisesti 270 asteen tiiviin käännöksen oikealle rintamasuuntansa säilyttäen.
6
*
**
Koirakko tekee yhdenaikaisesti 270 asteen tiiviin käännöksen vasemmalle rintamasuuntansa säilyttäen.
7
**
Koirakko tekee yhdenaikaisesti tiiviin täyskäännöksen oikealle rintamasuuntansa säilyttäen.
8
*
**
Koirakko tekee yhdenaikaisesti tiiviin täyskäännöksen vasemmalle rintamasuuntansa säilyttäen.
9Koirakko tekee yhdenaikaisesti täyskäännöksen siten, että ohjaajan kääntyessä paikallaan vasemmalle, koira kiertää ulkokautta ohjaajan vasemmalle sivulle.
10
**
Koirakko tekee yhdenaikaisesti tiiviin 360 asteen käännöksen oikealle
rintamasuuntansa säilyttäen.
11
*
**
Koirakko tekee yhdenaikaisesti tiiviin 360 asteen käännöksen vasemmalle rintamasuuntansa säilyttäen.
12
V
*
**
Koirakko hidastaa selkeästi kulkunopeuttaan normaalista kävelyvaudista. Hidas nopeus jatkuu seuraavalle vauhdinmuutostehtävälle tai maaliin.
13
V
*
**
Koirakko nopeuttaa selkeästi kulkunopeuttaan normaalista kävelyvauhdista. Juokseminen jatkuu seuraavalle vauhdinmuutostehtävälle tai maaliin.
14
V
*
**
Koirakko palaa normaaliin kävelyvauhtiin. Normaali kulkunopeus jatkuu seuraavalle vauhdinmuutostehtävälle tai maaliin.
15Ohjaaja ohittaa tehtäväkyltin ja ottaa sivuaskeleen suoraan oikealle koiran seuratessa rintamasuuntansa säilyttäen.

Ks. kilpailuohjeen kohta 3.7 Askeleet.
16
*
**
Spiraalin merkit jäävät koirakon oikealle puolelle. Koirakko kiertää ensimmäiseksi kaikki kolme merkkiä, sitten kaksi lähintä ja viimeiseksi lähimmän. Merkkien välit ovat 1,5-2 m. Ensimmäisen merkin etäisyys tehtäväkylttiin on vähintään 1,5 m tai merkin on oltava kiinni tehtäväkyltissä.
ALO-MES: Tehtävää voidaan käyttää vauhdinmuutostehtävän jälkeen.
17
*
**
Spiraalin merkit jäävät koirakon vasemmalle puolelle. Koirakko kiertää ensimmäiseksi kaikki kolme merkkiä, sitten kaksi lähintä ja viimeiseksi lähimmän. Merkkien välit ovat 1,5-2 m. Ensimmäisen merkin etäisyys tehtäväkylttiin on vähintään 1,5 m tai merkin on oltava kiinni tehtäväkyltissä.ALO-MES: Tehtävää voidaan käyttää vauhdinmuutostehtävän jälkeen.
18
*
**
Pujottelu aloitetaan aina ensimmäisen merkin oikealta puolelta. Merkkejä on tehtävässä neljä. Merkkien välit ovat 1,5-2 m. Ensimmäisen merkin etäisyys tehtäväkylttiin on vähintään 1,5 m tai merkin on oltava kiinni tehtäväkyltissä.
Voittaja- ja mestariluokassa voidaan merkkien sijaan käyttää henkilöitä.
ALO-MES: Tehtävää voidaan käyttää vauhdinmuutostehtävän jälkeen.
19
*
**
Pujottelu aloitetaan aina ensimmäisen merkin oikealta puolelta. Merkkejä on tehtävässä neljä. Merkkien välit ovat 1,5-2 m. Ensimmäisen merkin etäisyys tehtäväkylttiin on vähintään 1,5 m tai merkin on oltava kiinni tehtäväkyltistä.
Voittaja- ja mestariluokassa voidaan merkkien sijaan käyttää henkilöitä.

ALO-MES: Tehtävää voidaan käyttää vauhdinmuutostehtävän jälkeen.
20
P
Ohjaajan pysähtyessä koira ohjataan ohjaajan eteen istumaan kuono ohjaajaan päin.
Koira ohjataan oikealta ohjaajan takakautta ohjaajan vasemmalle sivulle.
21
P
Ohjaajan pysähtyessä koira ohjataan ohjaajan eteen istumaan kuono ohjaajaan päin.
Koira ohjataan vasemmalta ulkokautta ohjaajan vasemmalle sivulle.
22
P
Ohjaajan pysähtyessä koira ohjataan ohjaajan eteen istumaan kuono ohjaajaan päin.
Koira ohjataan oikealta ohjaajan takakautta ohjaajan vasemmalle sivulle istumaan.
23
P
Ohjaajan pysähtyessä koira ohjataan ohjaajan eteen istumaan kuono ohjaajaan päin.
Koira ohjataan vasemmalta ulkokautta ohjaajan vasemmalle sivulle istumaan.
24
P
*
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Ohjaajan liikkuessa eteenpäin koira seuraa mukana. Ohjaaja astuu yhden askeleen eteenpäin ja pysähtyy, sitten kaksi askelta ja pysähtyy, lopuksi kolme askelta ja pysähtyy. Ohjaajan pysähtyessä koira istuu sivulle.

Ks. kilpailuohjeen kohta 3.7 Askeleet.
25
P
*
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Ohjaajan liikkuessa eteenpäin koira seuraa mukana. Ohjaaja astuu yhden askeleen eteenpäin ja pysähtyy, koira seisoo ohjaajan sivulla. Ohjaaja ottaa kaksi askelta ja pysähtyy, koira istuu ohjaajan sivulle. Lopuksi ohjaaja ottaa kolme askelta ja pysähtyy, koira ohjataan makuuasentoon ohjaajan sivulle. Koiran on lähdettävä tehtävältä suoraan makuuasennosta.

Ks. kilpailuohjeen kohta 3.7 Askeleet.
26
P
*
**
Ohjaajan pysähtyessä koira ohjataan ohjaajan eteen istumaan kuono ohjaajaan päin. Ohjaaja peruuttaa yhden askeleen ja pysähtyy, sitten kaksi askelta ja pysähtyy, lopuksi kolme askelta ja pysähtyy. Koira kulkee mukana ja ohjaajan pysähtyessä istuu ohjaajan eteen. Lopuksi koira palaa ohjaajan sivulle.

Ks. kilpailuohjeen kohta 3.7 Askeleet.
27
V
P
*
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koirakko lähtee etenemään seuraavalle tehtävälle selkeästi normaalia kävelyvauhtia nopeampaa kulkunopeutta. Juokseminen jatkuu seuraavalle vauhdinmuutostehtävälle tai maaliin.
28
P
*
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koiran istuessa paikallaan ohjaaja kiertää etukautta koiran ympäri pysähtyen lopuksi koiran viereen.
29
P
*
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koira ohjataan makuuasentoon. Koiran on lähdettävä tehtävältä suoraan makuuasennosta.
30
P
*
**
Ohjaajan pysähtyessä koira ohjataan suoraan liikkeestä makuuasentoon. Koiran on lähdettävä tehtävältä suoraan makuuasennosta.
31
P
*
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koira ohjataan makuuasentoon. Koiran maatessa paikallaan ohjaaja kiertää etukautta koiran ympäri pysähtyen lopuksi koiran viereen. Koiran on lähdettävä tehtävältä suoraan makuuasennosta.
32
P
*
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle.
33
*
**
Koirakko kiertää kahdeksikon kahden merkin ympäri tuomarin määräämällä tavalla.
Merkkien etäisyys toisistaan on 1,5 – 2 m.
34
P
Ohjaajan pysähtyessä koira ohjataan kiertämään ohjaajan ympäri myötäpäivään. Koira ei saa pysähtyä tehtävän aikana. Kierron jälkeen koira jatkaa seuraamista ohjaajan vasemmalla sivulla.

Avoin luokka

Tulostettavat kyltit (PDF)
Tulostettavat kylttiselosteet (PDF)

* Tehtävää voidaan käyttää voittajaluokassa koiran seuratessa ohjaajan oikealla puolella.

** Tehtävää voidaan käyttää mestariluokassa koiran seuratessa ohjaajan oikealla puolella.

V Vauhdinmuutostehtävä

P Pysäyttävä tehtävä

40
**
Koirakko kiertää kahdeksikon kahden merkin ympäri tuomarin määräämällä tavalla. Houkutukset sijaitsevat kahdeksikon puolivälissä. Merkkien ja houkutusten etäisyys ontoisistaan 1,5 m – 2 m.
41
*
**
Ohjaaja lähettää koiran hallitusti valitsemastaan kohdasta hyppyesteen yli.Tarvittaessa ohjaaja voi ottaa juoksuaskelia tehtäväkyltiltä alkaen ja 2 m esteen jälkeen. Koira tai ohjaaja saa esteen jälkeen hidastaa tai pysähtyä odottamaan rintamasuuntansa säilyttäen. Tämän jälkeen koira palaa seuraamaan. Hyppyesteen etäisyys tehtävätelineeseen on enintään 3 m tai tehtäväteline on kiinni esteessä.
42
P
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koirakko tekee yhdenaikaisesti 90 asteen tiiviin käännöksen oikealle rintamasuuntansa säilyttäen. Ohjaaja kääntyy paikallaan. Lopuksi koira istuu sivulle.
43
P
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koirakko tekee yhdenaikaisesti 90 asteen tiiviin käännöksen vasemmalle rintamasuuntansa säilyttäen. Ohjaaja kääntyy paikallaan. Lopuksi koira istuu sivulle.
44
P
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koira pysyy paikallaan ohjaajan kääntyessä 90 astetta oikealle ja astuessa askeleen eteenpäin. Ohjaajan pysähdyttyä koira kutsutaan vasemmalle sivulle istumaan. Ks. kilpailuohjeen kohta 3.7 Askeleet.
45
P
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koirakko tekee yhdenaikaisesti tiiviintäyskäännöksen oikealle rintamasuuntansa säilyttäen. Ohjaaja kääntyy paikallaan.
46
P
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koirakko tekee yhdenaikaisesti tiiviintäyskäännöksen vasemmalle rintamasuuntansa säilyttäen. Ohjaaja kääntyy paikallaan.
47
P
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koirakko tekee yhdenaikaisesti tiiviintäyskäännöksen oikealle rintamasuuntansa säilyttäen. Ohjaaja kääntyy paikallaan.Lopuksi koira istuu sivulle.
48
P
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koirakko tekee yhdenaikaisesti tiiviintäyskäännöksen vasemmalle rintamasuuntansa säilyttäen. Ohjaaja kääntyy paikallaan.Lopuksi koira istuu sivulle.
49
P
Ohjaaja ohittaa tehtäväkyltin ja pysähtyy, koira istuu ohjaajan sivulle.Ohjaaja ottaa sivuaskeleen suoraan oikealle koiran seuratessa rintamasuuntansa säilyttäen. Lopuksi koira istuu ohjaajan sivulle. Ks. kilpailuohjeen kohta 3.7 Askeleet.
50
P
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koira ohjataan ohjaajan eteen istumaan kuono ohjaajaan päin. Koira ohjataan oikealta ohjaajan takakautta vasemmalle sivulle istumaan.
51
P
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koira ohjataan ohjaajan eteen istumaan kuono ohjaajaan päin. Koira ohjataan vasemmalta ulkokautta ohjaajan vasemmalle sivulle istumaan.
52
P
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koira ohjataan makuuasentoon. Lopuksi koira ohjataan istumaan sivulle.
53
P
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koira ohjataan seisomaan.Koiran seistessä paikallaan ohjaaja kiertää etukautta koiran ympäri pysähtyen lopuksi koiran viereen.
54Ohjaajan kulkiessa suoraan eteenpäin, koira pyörähtää 360 astetta vasemmalle ohjaajan pysähtymättä. Pyörähdyksen jälkeen koira jatkaa seuraamista ohjaajan vasemmalla sivulla.

Voittajaluokka

Tulostettavat kyltit (PDF)
Tulostettavat kylttiselosteet (PDF)

* Tehtävää voidaan käyttää voittajaluokassa koiran seuratessa ohjaajan oikealla puolella.

** Tehtävää voidaan käyttää mestariluokassa koiran seuratessa ohjaajan oikealla puolella.

V Vauhdinmuutostehtävä

P Pysäyttävä tehtävä

61
**
Koirakko lähtee pysähtymättä peruuttamaan suoraan taaksepäin ohjaajan kolmen askeleen verran. Ohjaajan tulee askeleita ottaessaan käyttää paino selkeästi ensimmäisellä ja viimeisellä askeleella. Ks. kilpailuohjeen kohta 3.7 Askeleet.
62
P
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koira ohjataan seisomaan ja sittenmakuuasentoon.Koiran on lähdettävä tehtävältä suoraan makuuasennosta.
63
P
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Koira ohjataan seisomaan ja sitten istumaan
64
P
**
Koira pysäytetään seisomaan ohjaajan pysähtymättä. Koiran seistessä paikallaan ohjaaja kiertää etukautta koiran ympäri.Lopuksi koira lähtee seuraamaan ohjaajan pysähtymättä.
65
*
**
Koira ja ohjaaja tekevät yhdenaikaisesti täyskäännöksen oikealle ohjaajan kääntyessä paikallaan. Käännöksen jälkeen koira palaa heti seuraamaan ja koiran seuraamispuoli on vaihtunut.
66
*
**
Koira ja ohjaaja tekevät yhdenaikaisesti täyskäännöksen vasemmalle ohjaajan kääntyessä paikallaan. Käännöksen jälkeen koira palaa heti seuraamaan ja koiran seuraamispuoli on vaihtunut.
67Koirakko tekee yhdenaikaisesti täyskäännöksen siten, että ohjaajan kääntyessä paikallaan vasemmalle, koira kiertää ulkokautta ohjaajan vasemmalle sivulle. Koirakko toistaa täyskäännöksen, jolloin kulkusuunta palautuu. Ohjaaja saa ottaa käännösten välissä korkeintaan kaksi askelta.
68
*
**
Koira ohjataan kulkemaan ohjaajan jalkojen välistä, jolloin koiran seuraamispuoli vaihtuu.Koira ei saa pysähtyä tehtävän aikana.
69
*
**
Koira ohjataan vaihtamaan seuraamispuolta ohjaajan selän takaa.Koira ei saa pysähtyä tehtävän aikana.
70
P
*
**
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle.Koira ohjataan vaihtamaan seuraamispuolta ohjaajan selän takaa, minkä jälkeen koira istuu ohjaajan sivulle.
KYLTTEJÄ 71 – 78 KÄYTETÄÄN RADALLA
KOIRAN SEURATESSA OHJAAJAN OIKEALLA PUOLELLA
71Ohjaaja ottaa sivuaskeleen suoraan vasemmalle koiran seuratessa rintamasuuntansa säilyttäen. Ks. kilpailuohjeen 3.7 Askeleet.
72
P
Ohjaajan pysähtyessä koira ohjataan ohjaajan eteen istumaan kuono ohjaajaan päin.Koira ohjataan vasemmalta ohjaajan takakautta ohjaajan oikealle sivulle.
73
P
Ohjaajan pysähtyessä koira ohjataan ohjaajan eteen istumaan kuono ohjaajaan päin.Koira ohjataan oikealta ulkokautta ohjaajan oikealle sivulle.
74
P
Ohjaajan pysähtyessä koira ohjataan ohjaajan eteen istumaan kuono ohjaajaan päin.Koira ohjataan vasemmalta ohjaajan takakautta ohjaajan oikealle sivulle istumaan.
75
P
Ohjaajan pysähtyessä koira ohjataan ohjaajan eteen istumaan kuono ohjaajaan päin.Koira ohjataan oikealta ulkokautta ohjaajan oikealle sivulle istumaan.
76
P
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu oikealle sivulle. Koira ohjataan ohjaajan eteen istumaan kuono ohjaajaan päin.Koira ohjataan vasemmalta ohjaajan takakautta ohjaajan oikealle sivulle istumaan.
77
P
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu oikealle sivulle. Koira ohjataan ohjaajan eteen istumaan kuono ohjaajaan päin.Koira ohjataan oikealta ulkokautta ohjaajan oikealle sivulle istumaan.
78
P
Ohjaajan pysähtyessä koira ohjataan kiertämään ohjaajan ympäri vastapäivään.Koira ei saa pysähtyä tehtävän aikana. Kierron jälkeen koira jatkaa seuraamista ohjaajan oikealla sivulla.

Mestariluokka

Tulostettavat kyltit (PDF)

Tulostettavat kylttiselosteet (PDF)

* Tehtävää voidaan käyttää voittajaluokassa koiran seuratessa ohjaajan oikealla puolella.

** Tehtävää voidaan käyttää mestariluokassa koiran seuratessa ohjaajan oikealla puolella.

V Vauhdinmuutostehtävä

P Pysäyttävä tehtävä

81
**
Koira ohjataan kulkemaan ohjaajan kulkulinjan yli etuviistoon, jolloin koiranseuraamispuoli vaihtuu. Koira ei saa pysähtyä tehtävän aikana.
82
**
Koira ja ohjaaja tekevät yhdenaikaisesti täyskäännöksen toisistaan poispäin kääntyen ohjaajan kääntyessä paikallaan. Käännöksen jälkeen koira palaa heti seuraamaan ja koiran seuraamispuoli on vaihtunut.
83
**
Koira ja ohjaaja tekevät yhdenaikaisesti täyskäännöksen toisiaan kohti kääntyen ohjaajan kääntyessä paikallaan. Käännöksen jälkeen koira palaa heti seuraamaan ja koiran seuraamispuoli on vaihtunut.
84
**
Ohjaaja lähettää koiran hallitusti valitsemastaan kohdasta putken läpi. Tarvittaessa ohjaaja voi ottaa juoksuaskelia kylttitelineeltä alkaen ja 2 m putken jälkeen. Koira tai ohjaaja saa putken jälkeen hidastaa tai pysähtyä odottamaan rintamasuuntansa säilyttäen. Putki voi olla suora tai taivutettuna kerran tai kahdesti. Koiran seuratessa vasemmalla putki voi olla taivutettuna oikealle ja päinvastoin. Kylttitelineen etäisyys putkeen on enintään 3 m tai kylttiteline on kiinni putkessa.
85
P
**
Ohjaajan pysähtyessä koira ohjataan ohjaajan eteen seisomaan kuono ohjaajaan päin. Ohjaajan seistessä paikallaan koira ohjataan peruuttamaan ohjaajasta suoraan poispäin vähintään kolmen koiran rungon mitan verran. Koira saa pysähtyä ohjaajan eteen seisomaan tai koira saa lähteä peruuttamaan suoraan liikeestä. Lopuksi koira palaa alkuperäiselle seuraamispuolelle.
86
**
Ohjaaja lähettää koiran hallitusti valitsemastaan kohdasta hyppyesteiden yli. Tarvittaessa ohjaaja voi ottaa juoksuaskelia tehtäväkyltiltä alkaen ja 2 m esteiden jälkeen. Koira tai ohjaaja saa viimeisen esteen jälkeen hidastaa tai pysähtyä odottamaan rintamasuuntansa säilyttäen. Koira saa tulla seuraamaan esteiden välissä. Sarjaesteessä voi olla 2 tai 3 estettä neljän metrin välein suorassa tai kääntyvässä linjassa. Tehtäväkyltin etäisyys ensimmäiseen hyppyesteeseen on enintään 3m tai tehtäväkyltti on kiinni ensimmäisessä hyppyesteessä.
87
P
**
Koira ohjataan suoraan liikkeestä makuuasentoon ohjaajan pysähtymättä. Koiran maatessa paikallaan, ohjaaja kiertää etukautta koiran ympäri.Lopuksi koira lähtee suoraan makuuasennosta seuraamaan ohjaajan pysähtymättä.
88
P
**
Koira ohjataan suoraan liikkeestä istumaan ohjaajan pysähtymättä.Ohjaaja jatkaa kulkuaan seuraavalle tehtävälle, joka on ”liikkeessä kutsu koira”.
89
P
Merkki sijaitsee 5 m päässä tehtäväkyltistä 45 astetta vasemmalle. Ohjaaja pysähtyy, koira istuu sivulle. Ohjaajan seistessä paikallaan, koira lähetetään merkille seisomaan korkeintaan 1 m päähän merkistä. Koiran seistessä paikallaan ohjaaja kulkee seuraavalle tehtävälle, joka on ”liikkeessä kutsu koira”.
90
**
Ohjaaja kutsuu paikallaan odottavaa koiraa pysähtymättä tehtävänsuorituspaikalla. Koira tulee kutsusta nopeasti ohjaajan sivulle seuraamaan ohjaajan jatkaessa kulkuaan. Ohjaaja saa sovittaa kulkunopeutensa kylttitelineen jälkeen niin, että koira ehtii seuraamaan ennen seuraavaa tehtävää. Koiran seuraamispuoli on edellistä tehtävää vastaava.
KYLTTEJÄ 91 – 95 KÄYTETÄÄN RADALLA
KOIRAN SEURATESSA OHJAAJAN OIKEALLA PUOLELLA
91Koirakko tekee yhdenaikaisesti täyskäännöksen siten, että ohjaajan kääntyessä paikallaan oikealle, koira kiertää ulkokautta ohjaajan oikealle sivulle.
92Koirakko tekee yhdenaikaisesti täyskäännöksen siten, että ohjaajan kääntyessä paikallaan oikealle, koira kiertää ulkokautta ohjaajan oikealle sivulle. Koirakko toistaa täyskäännöksen, jolloin kulkusuunta palautuu.Ohjaaja saa ottaa käännösten välissä korkeintaan kaksi askelta.
93
P
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu oikealle sivulle. Koira pysyy paikallaan ohjaajan kääntyessä 90 astetta vasemmalle ja astuessa askeleen eteenpäin. Ohjaajan pysähdyttyä koira kutsutaan oikealle sivulle istumaan. Ks. kilpailuohjeen kohta 3.7 Askeleet.
94
P
Ohjaaja pysähtyy, koira istuu ohjaajan oikealle sivulle. Ohjaaja ottaa sivuaskeleen suoraan vasemmalle koiran seuratessa rintamasuuntansa säilyttäen. Lopuksi koira istuu ohjaajan sivulle. Ks. kilpailuohjeen kohta 3.7 Askeleet.
95Ohjaajan kulkiessa suoraan eteenpäin, koira pyörähtää 360 astetta oikealle ohjaajan pysähtymättä. Pyörähdyksen jälkeen koira jatkaa seuraamista ohjaajan oikealla sivulla.

Rallytoko on mainio koiraharrastus – Tutustu lisää

Rallytoko sopii kaikille. Sen aloittamiseen on hyvin matala kynnys ja sen ansiosta rallytoko lisää kokoajan suosiotaan myös aloittelevien koiran omistajien parissa. Nykyään rallytokotreenejä järjestetään useimmissa koiraharrastusseuroissa ja koirakouluissa ympäri Suomen. Tutustu oman alueesi koiraseuran tai koirakoulun tarjontaan. Rallytokoa on helppo käydä harjoittelemaan myös itsenäisesti kotona. Lue lisää rallytokosta ja ota parhaat koulutusvinkit haltuun näiden kirjojen ja linkkien avulla:

Koirakoulu 1 – Pennuille ja aloittelijoille

Salme Mujusen kirjoittama Koirakoulu 1 -kirja sopii erityisesti aloitteleville koiraharrastajille. Kirjan avulla saa opetettua koiralle vankan ja kestävän koulutuspohjan. Kirjassa keskitytään tottelevaisuusliikkeisiin, jotka toimivat perustana myös rally-toko liikkeisiin. Kirjailija Salme Mujunen on tottelevaisuuskokeiden ylituomari. Tutustu kirjaan tästä.

Rally-toko yhdistys

Rally-tokoyhdistys ry on perustettu Helsingissä 10.1.2009. Tavoitteena oli saada tuotua rally-toko viralliseksi lajiksi Suomeen. Tavoite onnistui ja rallytokosta tuli virallinen laji 1.5.2014. Yhdistys esittelee ja lisää lajin tunnettuutta eri koiratapahtumissa ja messuilla. Lisäksi Rally-tokoyhdistys järjestää kilpailuja ja koulutuksia. Yhdistyksen jäsenenä voi saada alennuksia kilpailumaksuista.

Yhdistyksen kotisivuilta voi lukea lisää yhdistyksen ja lajin historiasta, sekä tutustua rally-toko koulutus- ja kilpailumahdollisuuksiin. Sivuilta löytyy myös kattava määrä kilpailuissa käytettyjä rallytoko ratoja. Katso tästä.

Rally-toko säännöt

Rally-tokon sääntöihin voi tutustua Suomen Kennelliiton sivuilla. Katso rallytoko säännöt tästä.

Rallylydnad : från grundfärdigheter till mästare

rallylydnad

Kontakt, samarbete och glädje – det är rallylydnad beskrivet i tre ord!

Författare Anna Larsson

Oavsett om du är ny inom hundsporten rallylydnad eller om du redan tävlar men känner att du behöver en knuff vidare så är detta boken för dig. Du får tips om vilka grundfärdigheter din hund behöver kunna för att lära sig momenten från lägsta till högsta klass, hur du kan göra din hund störningstålig i olika miljöer, hur du bygger kedjor, kvalitetssäkrar ert utförande med temabanor och hur du får till den bästa handlingen. Dessutom får du tips om hur du genomför en riktigt bra tävling; hur du som förare förbereder dig, hur du genom banvandringen på bästa sätt och hur du värmer upp din hund.

Boken är full av konkreta tips och övningar men du får även ta del av författarens långa hundtränar- och tävlingserfarenhet genom fördjupade reflektioner kring problemlösning. Anna Larsson är en flitigt anlitad instruktör och föreläsare med bakgrund som SBK-instruktör, Canis-instruktör och agilityinstruktör. Hon tävlar idag på landslagsnivå inom heelwork to music där hon tagit flera medaljer, bland annat EM-guld. Hon har även deltagit på två SM i rallylydnad samt tävlat i högsta klassen i vallning, lydnad, freestyle och agility. Läs mer här!

Rallylydnad

Regler för rallylydnad (PDF)

Tävlingsdirektiv (PDF)

Momentskyltar för olika klasser

Nybörjarklass (ALO)

Utskriftvänliga skyltar (PDF)
Utskriftvänliga momentbeskrivningar ALO (PDF)

1Banprestationen börjar vid startskylten.
 Vid startskylten intar ekipaget grundposition, hunden sitter vid förarens vänstra sida.  Domaren ger startlov efter att föraren svarat klar på frågan är du redo. 
Tidtagningen startar när hunden eller föraren passerar startskylten
2

*
**
Målskylten passeras med den fart och handlingssida som ekipaget hade vi föregående skylt. 
Tidtagningen stoppas när ekipaget har passerat målskylten
3

*
**
Ekipaget gör framför skylten en 90 graders snäv sväng till höger. ALO-MES: Skylten kan användas efter tempoväxlingsmoment
4

*
**
Ekipaget gör framför skylten en 90 graders snäv sväng till vänster. ALO-MES: Skylten kan användas efter tempoväxlingsmoment
5


**
Ekipaget gör framför skylten en 270 graders snäv sväng till höger
6


**
Ekipaget gör framför skylten en 270 graders snäv sväng till vänster
7


**
Ekipaget gör framför skylten en snäv helomvändning till höger 
8


**
Ekipaget gör framför skylten en snäv helomvändning tll vänster 
9

Ekipaget gör framför skylten en snäv helomvändning. Föraren svänger på ställe till vänster medan hunden rundar på yttre sidan till förarens vänstra sida 
10


**
Ekipaget gör en snäv 360 graders sväng till höger 
11


**
Ekipaget gör en snäv 360 graders sväng till vänster
12

*
**
Ekipaget förflyttar sig till nästa skylt utan att stanna, så att farten klart saktas ner från den normala gångfarten ALO-MES: Skylten kan användas efter tempoväxlingsmoment 
13

*
**
Ekipaget förflyttar sig med en jämn fart till följande skylt, så att farten klart ökar från den normala gångfarten ALO-MES: Skylten kan användas efter tempoväxlingsmoment 
14

*
**
Ekipaget återgår till normal gångfart ALO-MES: Skylten kan användas efter tempoväxlingsmoment 
15Föraren stiger efter skylten ett steg snett framåt och hunden följer rörelsen. Ekipaget fortsätter från skylten rakt framåt 
16

*
**
Spiralen blir på ekipagets högra sida. Ekipaget rundar först alla tre märken, sedan de två närmaste skylten och till sist den närmaste. Mellanrummet mellan märkena är    1,5 m – 2 m  Avståndet mellan skylten och det första märket är minst 1,5m eller så skall märket vara fast i momentskyltenALO-MES: Skylten kan användas efter tempoväxlingsmoment 
17

*
**
Spiralen blir på ekipagets vänstra sida.  Ekipaget rundar först alla tre märken, sedan de två närmaste skylten och till sist den närmaste. Mellanrummet mellan märkena är    1,5 m – 2 m  Avståndet mellan skylten och det första märket är minst 1,5m eller så måste märket vara fast i momentskyltenALO-MES: Skylten kan användas efter tempoväxlingsmoment 
18

*
**
Slalomet utförs alltid så att man börjar på märkets högra sida. Momentet består av fyra märken. Mellanrummet mellan märkena är 1,5 m – 2 m  Avståndet mellan skylten och det första märket är minst 1,5m eller så måste märket vara fast i momentskyltenI segrar- och mästarklassen kan man i stället för märken använda människorALO-MES: Skylten kan användas efter tempoväxlingsmoment 
19

*
**
Slalomet utförs alltid så att man börjar på märkets högra sida. Momentet består av fyra märken. Mellanrummet mellan märkena är 1,5 m – 2 m  Avståndet mellan skylten och det första märket är minst 1,5m eller så måste märket vara fast i momentskyltenI segrar- och mästarklassen kan man i stället för märken använda människorALO-MES: Skylten kan användas efter tempoväxlingsmoment 
20När föraren stannar vid skylten dirigeras hunden framför och sitta med nosen max 30 cm från föraren och fronten mot föraren. Hunden dirigeras runt bakom föraren in till förarens vänstra sida   
21När föraren stannar vid skylten dirigeras hunden framför och sitta med nosen max 30 cm från föraren och fronten mot föraren. Hunden styrs på yttersidan till förarens vänstra sida. 
22När föraren stannar vid skylten dirigeras hunden framför och sitta med nosen max 30 cm från föraren och fronten mot föraren. Hunden dirigeras runt bakom föraren in till grundposition på förarens vänstra sida   
23När föraren stannar vid skylten dirigeras hunden framför och sitta med nosen max 30 cm från föraren och fronten mot föraren. Hunden styrs på yttersidan till grundposition på förarens vänstra sida. 
24

*
**
Ekipaget stannar i grundposition vid skylten. Föraren tar ett steg framåt, sedan två steg och stannar och till slut tre steg och stannar. Hunden följer med vid sidan och sätter sig i grundposition när föraren stannar. Stegen är minst längden av förarens fotlängd.
25

*
**
När föraren stannar vid skylten dirigeras hunden framför och sitta med nosen max 30 cm från föraren och fronten mot föraren. Föraren backar ett steg och stannar sedan två steg och stannar och till sist tre steg och stannar. Hunden följer med och när föraren stannar sätter sig hunden framför föraren. Till slut återvänder hunden till förarens sida.  
26

*
**
Hunden sätter sig i grundposition när föraren stannar vid skylten.  
27

*
**
Ekipaget stannar i grundposition vid skylten. Ekipaget förflyttar sig med en jämn fart till följande skylt, så att farten klart ökar från den normala gångfarten 
28

*
**
Ekipaget stannar i grundposition vid skylten. Medan hunden sitter på plats, går föraren motsols ett varv runt hunden och till slut stannar vid hundens sida.  
29

*
**
Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Hunden styrs i ligg position så att hundens armbågar tar i marken. Huden skall starta från liggposition.
30

*
**
När föraren stannat vi skylten styrs hunden i farten ner i ligg så att hundens armbågar tar i marken. Hunden skall starta från liggposition.
31

*
**
Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Hunden styrs i liggposition så att hundens armbågar tar i marken. Medan hunden ligger plats går föraren motsols ett varv runt hunden för att till sist stanna brevid hunden. Hunden skall starta ur liggposition.

* Momentet kan i segrarklassen användas när hunden följer på förarens högra sida.

** Momentet kan i mästarklassen användas i mästarklassen när hunden följer på högra sidan..

Öppenklass

Utskriftvänliga skyltar (PDF)
Utskriftvänliga momentbeskrivningar AVO (PDF)

40


**
I frestelsen rundar ekipaget  två märken i en formation av en åtta enligt domarens anvisning.  Momentets prestation slutar i mitten av åttan. Avståndet mellan märkena och frestelserna är 1,5 m – 2m. Frestelserna befinner sig halvvägs i åttan..
41

*
**
Hunden styrs över hopphindret. Vid behov kan föraren ta springsteg från skylten till 2 meter efter hindret. Avståndet mellan hopphindret och momentskylten är minst 1,5m eller så är momentskylten fast i hindret.
42


**
Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Ekipaget gör framför skylten en snäv 90 graders sväng till höger. Föraren svänger på stället. Till slut sitter hunden i grundposition.
43


**
Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Ekipaget gör framför skylten en snäv 90 graders sväng till vänster. Föraren svänger på stället. Till slut sitter hunden i grundposition.
44Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Hunden stannar kvar medan föraren svänger 90 grader åt höger och tar ett steg framåt. Hunden kallas in i grundposition på förarens vänstra sida.
45


**
Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Ekipaget gör en snäv helomvändning till höger. Föraren svänger på stället.
46


**
Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Ekipaget gör en snäv helomvändning till vänster. Föraren svänger på stället.
47


**
Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Ekipaget gör en snäv helomvändning till höger. Föraren svänger på stället. Till slut sätter sig hunden i grundposition.
48


**
Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Ekipaget gör en snäv helomvändning till vänster. Föraren svänger på stället. Till slut sätter sig hunden i grundposition.
49Ekipaget stannar direkt efter skylten i grundposition . Föraren stiger bakom skylten ett steg rakt till höger, hunden följer med och bibehåller frontriktningen. Till slut sätter sig hunden i grundposition. Ekipaget fortsätter rakt fram från skylten.
50Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Hunden styrs framför och sitta med nosen max 30 cm från föraren och fronten mot föraren. Hunden dirigeras bakom föraren in till grundposition på förarens vänstra sida.
51Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Hunden styrs framför och sitta med nosen max 30 cm från föraren och fronten mot föraren. Hunden styrs via vänster yttersida till grundposition på förarens vänstra sida.
52


**
Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Hunden styrs i liggposition så att armbågarna tar i marken. Hunden styrs och sitta i grundposition.
53


**
Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Hunden styrs och stå. Medan hunden står på stället går föraren motsols ett varv runt hunden för att till sist stanna vid hundens sida.
54Medan föraren förflyttar sig rakt framåt gör hunden en 360 graders snurr till vänster utan att föraren stannar. Efter snurren fortstätter hunden och följer föraren på dess vänstra sida.

* Momentet kan i segrarklassen användas när hunden följer på förarens högra sida.

** Momentet kan i mästarklassen användas i mästarklassen när hunden följer på högra sidan.

Segrarklass

Utskriftvänliga skyltar (PDF)
Utskriftvänliga momentbeskrivningar VOI (PDF)

60


**
I honnören väntar ekipaget 2 minuter i segrarklassen och 3 minuter i mästarklassen. Domaren bestämmer positionen och hunden skall i VOI-klassen sitta eller ligga, i MES-klassen sitta, ligga, eller stå framför eller på sidan av föraren. Honnören bör finnas i ringens omedelbara närhet och utförs direkt efter den egna banprestationen medan följande ekipage utför sin banprestation.
61


**
Vid ankomst till skylten backar ekipaget  rakt bakåt  tre stycken förarsteg utan att stanna. Steglängden är minst som en fotsula hos föraren. 
62


**
Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Hunden styrs och stå och sedan i liggposition så att hundens armbågar tar i marken. Hunden skall starta direkt ur liggposition. 
63


**
Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Hunden styrs och stå och sedan och sitta.
64


**
Hunden stannar och stå utan att föraren stannar. Medan hunden står på ställe, rundar föraren hunden motsols. Till slut följer hunden med utan att föraren stannar.
65

*
**
Hunden och föraren gör en snäv helomvändning till höger. Efter svängen har hundens följsida bytt.
66

*
**
Hunden och föraren gör en snäv helomvändning till vänster. Efter svängen har hundens följsida bytt.
67Ekipaget gör en snäv helomvändning så att föraren svänger på stället till vänster och hunden rundar bakom föraren till förarens vänstra sida. Ekipaget upprepar helomvändningen och då återställs färdriktningen. Föraren får ta max 2 steg mellan svängarna.
68

*
**
Hunden styrs att gå mellan förarens ben varpå hundens följsida byts. Hunden får ej stanna under prestationen.
69

*
**
Hunden styrs att byta följsida bakom ryggen på föraren Hunden får ej stanna under prestationen. 
* Momentet kan i segrarklassen användas när hunden följer på förarens högra sida** Momentet kan i mästarklassen användas i mästarklassen när hunden följer på högra sidan.
SKYLTARNA 71 – 77 ANVÄNDS PÅ BANAN NÄR HUNDEN FÖLJER PÅ FÖRARENS HÖGRA SIDA
71Vi ankomst till skylten stiger föraren ett steg rakt till vänster och hunden bör följa med och bibehålla frontriktningen på förarens höger sida. Ekipaget fortsätter efter momentet rakt framåt.
72När föraren stannar vid skylten styrs hunden framför och sitta med nosen max 30 cm från föraren och frontriktningen mot föraren. Hunden dirigeras bakom föraren in till förarens högra sida.
73När föraren stannar vid skylten styrs hunden framför och sitta med nosen max 30 cm från föraren och frontriktningen mot föraren. Hunden styrs via höger ytteresida till förarens höger sida.
74När föraren stannar vid skylten styrs hunden framför och sitta med nosen max 30 cm från föraren och fronten mot föraren. Hunden dirigeras bakom föraren in till grundposition på förarens högra sida.
75När föraren stannar vid skylten styrs hunden framför och sitta med nosen max 30 cm från föraren och fronten mot föraren. Hunden styrs via höger yttersida  till grundposition på förarens högra sida.
76Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Hunden styrs framför och sitta med nosen max 30 cm från föraren och fronten mot föraren. Hunden dirigeras bakom föraren in till grundposition på förarens högra sida.
77Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Hunden styrs framför och sitta med nosen max 30 cm från föraren och fronten mot föraren. Hunden styrs via höger ytteresida till grundposition på förarens högra sida.

Mästarklass

Utskriftvänliga skyltar (PDF)
Utskriftvänliga momentbeskrivningar MES (PDF)

81


**
Föraren skickar hunden snett framåt  att korsa färdriktning varav hundens följsida ändras. Hunden får ej stanna under momentets gång.
82


**
Hunden och föraren gör en snäv helomvändning ifrån varandra. Efter svängen har hundens följsida bytt.
83


**
Hunden och föraren gör en snäv helomvändning mot varandra. Efter svängen har hundens följsida bytt.
84


**
Hunden går kvickt genom tunneln. Vid behov kan föraren ta springsteg från skylten till 2m efter tunneln. Tunneln kan vara rak eller böjd en eller 2 gånger. När hunden följer på vänster sida skall tunneln böjas åt höger och vise versa. Tunnelns avstånd från skylten bör vara 1,5 m eller så bör tunneln vara fast i momentskylten.
85


**
När föraren stannar vid skylten styrs hunden framför och stå med nosen max 30 cm från föraren och fronten mot föraren. Medan föraren står på plats styrs hunden att backa från föraren rakt bakåt minst 3 hundlängder. Till slut styrs hunden till förarens sida.
86


**
Hunden styrs över hopphindren. Vid behov kan föraren ta springsteg från skylten till 2 meter efter hindren. I seriehoppet kan det finnas 2 eller 3 hinder i en rak eller böjd linje.  Avståndet mellan första hopphindret och skylten bör vara 1,5 m eller så bör skylten vara fast i hopphindret.
87


**
Hunden styrs rakt ner i ligg utan att föraren stannar. Medan hunden ligger går föraren motsols runt hunden. Hunden skall starta från liggpositionen och följa föraren utan att stanna.
88


**
Hunden kommenderas och sitta utan att föraren stannar. Föraren fortsätter till följande skylt. Följande skylt bör vara ”liikkeessä kutsu koira”.
89

Ekipaget stannar vid skylten i grundposition. Medan föraren står på plats skickas hunden till märket och stå, max 1 m ifrån märket. Medan hunden står stilla förflyttar sig föraren till följande skylt. Märket placeras i 45 graders vinkel och 5 m bort. Följande skylt bör vara ”liikkeessä kutsu koira”.
90


**
Utan att stanna kallar föraren in hunden vid skyltens utföringsplats. Hunden bör snabbt komma på inkallningen till förarens sida och följa denne i fortsätta färden. Föraren bör anpassa sin fart så att hunden hinner i kapp innan följande moment. Hundens följsida är samma som vid föregående skylt.
** Momentet kan i mästarklassen användas i mästarklassen när hunden följer på högra sidan
SKYLTARNA 91 – 95 ANVÄNDS PÅ BANAN NÄR HUNDEN FÖLJER PÅ FÖRARENS HÖGRA SIDA
91Ekipaget gör framför skylten en snäv helomvändning. Föraren svänger på ställe till höger medan hunden rundar bakom föraren till förarens högra sida.
92Ekipaget gör en snäv helomvändning så att föraren svänger på stället till höger och hunden rundar bakom föraren till förarens högra sida. Ekipaget upprepar helomvändningen och då återställs färdriktningen. Föraren får ta max 2 steg mellan svängarna.
93När föraren stannar vid skylten sätter sig hunden vid förarens högra sida. Hunden stannar kvar medan föraren svänger 90 grader åt vänster och tar ett steg framåt. Hunden kallas in i till förarens högra sida och sitta.
94När föraren stannar vid skylten sätter sig hunden vid förarens högra sida. Föraren stiger ett steg rakt till vänster, hunden följer med och bibehåller frontriktningen. Till slut sätter sig hunden vid förarens högra sida. Ekipaget fortsätter rakt fram från skylten.
95Medan föraren förflyttar sig rakt framåt gör hunden en 360 graders snurr till höger utan att föraren stannar. Efter snurren fortstätter hunden och följer föraren på dess högra sida.